Heihou!

Kotona ollaan jo onnellisesti, mutta koska kaudelta edelleen puuttuu virallinen päätös niin tulkoon se nyt tässä. (Jos tänne nyt joku osaa vielä eksyä etsimään niitä luvattuja ponikuvia...) Kotimatkakaan ei varsinaisesti sujunut ihan ongelmitta, vaan onnistuin nukkumaan jatkolentoni boardauksen yli Saksassa ja tästä johtuen päädyin viettämään kokonaisen ylimääräisen päivän jumissa lentokentällä ja pulittamaan 300€ ekstraa menopaluusta Helsinkiin samana iltana (yhdensuuntaisten lentojen hinnat alkoivat tuplaten tuolla numerolla...), koska olin luvannut aloittaa uudessa työssä seuraavana päivänä klo. 12.00, eli Suomeen oli päästävä. Tyylilleni uskollisesti siis kantapään kautta... Toivoa sopii että tästä(kin) jotain opin. Olisi menolento Düsseldorfiin kaupan, 25.4., anyone? Hinnasta voidaan sopia.

Ajattelinpa nyt tähän viimeiseen postaukseen laittaa vielä joitakin ennen julkaisemattomia kuvia ihan siitä tavallisesti arjesta tilalla, ja niistä lempiponeista tietysti. :) Täältä Suomen talven keskeltä on ihan mukava katsella kesäisiä kuvia ja muistella niitä hauskoja ja myös niitä vähän vähemmän hauskoja, mutta ehkä sitäkin opettavaisempia, hetkiä toisenlaisesta ponimaailmasta. Aika kultaa muistot, as we all know.

Tarkoituksenani oli alunperin listata tähän vielä harjoittelujakson hyvät ja huonot puolet näin jälkikäteen pohdittuna, mutta en sitä kuitenkaan halua tehdä. Mieluummin näen koko jakson kokonaisuutena, jossa niin monet asiat vaikuttivat toisiinsa, että niitä on aivan turha - ja myös mahdoton - lähteä sijoittaman plussa- tai miinusmerkin alle. Kokemuksena aivan mieletön ja ehdottoman positiivinen.

Keltainen poni Jessie, jolla ratsastelin hyvin pitkälti ensimmäisen kuukauden. Ponikokoinen pieni hevonen, joka toimi vain länkkärisatulan alla, mutta kun oma p*rse siihen tottui niin meillä meni ihan kivasti :D ...siihen saakka että Jessie muuttui tuntemattomasta syystä epäpuhtaaksi ja ontuikin enemmän tai vähemmän koko mun loppuajan tilalla, eli asui sitten lähinnä laitumella parantelemassa. (Luultavasti soranjyvä, joka tunkeutui ylös kavionseinämään, ja joka poistettiin ja poni lääkittiin, mutta ei palautunut täysin puhtaaksi. Eli loppupeleissä kukaan ei varmaksi tiennyt oliko se se syyllinen vai oliko joku vanha vamma vai oliko laitumella käynyt jotain, vai mitä tapahtui.)

Jessien täsyveli Ricky, maailman sosiaalisin ja mukavuudenhaluisin lihava hevonen, jonka kanssa ei ihan liikaa oltu ehditty harrastaa, vaikka oli jo noin 9-v. Sen kanssa touhusin myös aika paljon. Ricky on kuin maailman suurin eläväinen pehmolelu :D

Vasemmalta Gaby oman poninsa kanssa, minä & Ricky ja Brünnhilde & Skunky. Ratsastettiin noin tunnin matka alas järvelle, josta seuraavat kuvat (myös Peter oli mukana omalla suosikillaan, näyttämässä reittiä).

Peter ei luopunut muulistaan missään tilanteessa, haki myös hevoset aina laitumelta sen kanssa. Mitä sitä suotta kävelemään kun ponit voi raahata näppärästi muulin perässä, ja myös varustaa siinä ja kengittää siinä? :D Ja niillä on koko ajan lounas naaman edessä!

Paras poni Mattie <3 joka ei ollut tilan omia hevosia, vaan yksityinen. (Juonin itselleni luvan liikuttaa sitä, omistajan kai edes tietämättä, mutta ei siitä sen enempää...) Tämä poni oli myynnissä ja olisi kyllä lähtenyt mun mukaani, jos ei asuisi ihan tuolla valtameren toisella puolen.

<3

Pääsin näkemään myös yhden iltanäytöksen Draft Horse Classics -showsta, jonne Peter vei minut ja Brittityttö Thean ihan pari päivää tilalle saapumiseni jälkeen. Kyseessä on nelipäiväinen valjakkoajotaitokilpailu (käsittäen mitä erilaisimpia yhdistelmiä, kahdesta peräkkäisestä hevosesta aina yli kymmenen hevosen tiimiin) kaikkine oheistoimintoineen, eli erilaisine näytöksineen, myyntikojuineen, ruokaständeineen ymsyms. Oli ihan huippua, olisin istunut katsomossa vaikka kaikki neljä iltaa putkeen, jos joku olisi sponssanut lipun!

Valitettavasti tänne oli liput vain yhdelle illalle, kun sitten taas seuraavana viikonloppuna oli kelttiläisen musiikin festivaali, jonne pappa oli hankkinut liput meille kahdelle koko viikonlopuksi (WTF?!), Thea oli tällöin jo lähtenyt kotiin. Ei kiinnostanut alkujaankaan koko tapahtuma, ja vielä vähemmän paikalle päästyämme, yh.. Huonoa musiikkia aivan liian kovalla, alue täynnä kännisiä hippeja ja hemmetin kylmä. Papan mieliksi haettiin kuitenkin ruokaa, pykättiin retkituolit pystyyn ja istuttiin kuuntelemaan sitä p*skaa (anteeksi, henkilökohtainen näkemys)  ehkä puoleksi tunniksi. Siinä kohtaa ruoka oli loppu eli mulle riitti. :D Tahdoin nukkumaan ja niin lähdettiin. Vähän meni kalliit liput hukkaan, ja mietinkin, että minkä hemmetin takia se ei voinut kysyä etukäteen jos aikoi ostaa koko viikonlopun tiketit tollaiseen tapahtumaan?! Olisi laittanut nekin rahat mieluummin lisälippuihin sinne Classiciin!!! Sieltä jokunen huonolaatuinen kuva alla..

Viimeisenä päivänä tehtiin vielä tyttöjen kesken (Gwen, joka pitää niitä tunteja & Brünnhilde) reissu Wild Horse & Burro Sanctuaryyn, parin-kolmen tunnin ajomatkan päähän. Paikka on hyväntekeväisyyteen perustuva, villejä mustangeja ja aaseja teurastuomiolta pelastava 5000 hehtaarin tila. Hevosia taisi tällä hetkellä olla noin 300. Toiminnan rahoittamiseksi myyvät järjestettyjä vaelluksia kourallisella koulutettuja hevosia, vuosittain syntyviä varsoja (laumassa vapaana viisi oria) ja matkamuistoja sekä "kummiutta" eläinyksilöille. Päästiin kävelemään alueelle ponien joukkoon 12-vuotiaan pojan johdolla, joka toimi siis oppaanamme, mutta ei juuri osannut vastata yhteenkään kysymykseen mitä meillä oli esittää. Oli kyllä hyvin vakuuttavasti opetellut small talkia ja vaikutti lievältä ADHD-tapaukselta, kertoillen lähinnä "faktoja" Marsin maaperästä.

Sitten hevostouhujen lisäksi ehdittiin aina välillä tehdä vähän jotain muutakin toki, kuten...

...poseerata niin perkeleesti (never)...

...syödä jäätelöä out in town, oli hywää...

...valvoa heinäkuorman saapumista aivan liian aikaisin aamulla ja aivan turhaan... (ei musta nimittäin mitään apua ollut, mutta kunhan yritin näyttää pätevältä kun sinne oli kerran käsketty)...

...vakoilla pony clubin touhuja ja niiden epäpätevää ohjaajaa... (okei, tää on taas niitä ponitouhuja)

...toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä... lähinnä se yksi Suomalainen...

...lenkkeillä & ratsastaa aika mukavissa maastoissa, tämä  maisema oli valikoiman parhaasta päästä (sateenkaari johtaa luultavasti marihuana-viljelmälle)...

Sitten tahtoisin sanoa vielä sen verran, että..

...etäisyys kasvattaa perspektiiviä asioihin. Kaukana kotoa oppii näkemään oman elämänsä eri valossa ja arvostamaan niitä pieniäkin asioita, mitä siihen olennaisesti kuuluu. Tärkeitä ihmisiä, eläimiä, omaisuutta, mutta myös erityisesti yksilönvapautta ja koko yhteiskuntaa. Vieraassa kulttuurissa, vieraan ihmisen taloudessa eläminen vaatii sopeutumista, puhumattakaan niistä kaikista monimutkaisista ihmissuhteista ja hankalista tilanteista, joiden piiriin tälläkin jaksolla tahtomattani jouduin; veteen piirrettyjä viivoja, puolueellisia kantoja ja asennevammoja, äärikonservatiiveja ja -liberaaleja, epäselviä ohjeita ja epäselvää vastuuta, outoja prioriteetteja ja vähintäänkin mielenkiintoista yrittämistä & johtamista. Kaikesta kuitenkin voi ja kannattaa oppia, suurin osahan on yleensä itsestä & omasta asenteesta kiinni.

Palasin kotiin monta ajatusta, kokemusta ja ystävää rikkaampana, haikein mielin joutuessani jättämään niinkin lyhyessä ajassa jo lähes perheen kaltaiseksi muodostuneen yhteisön taakse, mutta onnellisena tietäessäni pääseväni takaisin omien ihmisteni pariin, maahan, jonne kuulun ja jonka merkitys itselleni kasvaa vuosi vuodelta. Takataskussa kovinkin ylistävä paperi liitettäväksi CV:hen ja tarjous sponsoroidusta paluusta, mikäli päätän haluta tauon Suomesta tulevaisuudessa. Eli ihan hyvin kai hoidin hommani, after all. :)

Pienenä, aiheeseen vain osittain liittyvänä, henkilökohtaisena näkemyksenäni täytyy vielä sanoa, että mielestäni jokaisen ihmisen tässä yhteiskunnassa, kenellä siihen vain suinkin on mahdollisuus, tulisi kerran elämässään a) tehdä töitä vähäosaisten/ vaikeasti sairaiden/ kehitysvammaisten/ muun vastaavan ei-niin-onnellisesssa-asemassa olevan ihmisryhmän parissa, joka ei kykene elämään normaalia elämää ja b) käydä kaukana kotoa.

Joskus tekee hyvää poistua omalta mukavuusalueelta ja avata silmiä muullekin kuin niille omille ympyröille. Kaikilla ei ole tähän mahdollisuutta, mutta ne joilla on, menkää, tehkää, nähkää, kokekaa, selviytykää, oppikaa uusia taitoja ja tapoja lähestyä asioita, jakakaa ajatuksia ja antakaa siitä mitä teillä on, sen jälkeen tulkaa kotiin onnellisina ja kiitollisina kaikesta siitä mitä saitte. Se ei nimittäin unohdu ikinä, sen merkitys ainoastaan kasvaa ajan myötä.

....loppuun vielä sisustusvinkki, olkaa hyvä! :D

Kiitos ja hei.

Ainiin, jos joku ihmettelee että mitä täällä vielä teen, vaikka blogin otsikon mukaan harjoittelu on jo ohi, niin virallinen 8 viikkoa farmilla tuli täyteen jo jokunen hetki sitten, mutta ajattelin viettää täällä vielä muutaman päivän. 24. päivä lennän New Yorkiin lomailemaan viimeiseksi vajaaksi viikoksi, ennen kuin palaan kotiin. Sama meno jatkuu siis vielä hetken, ja varmaan jokunen kirjoitus löytää tiensä tänne blogiinkin ennen kuin oikeasti lähden, vaikka harjoitteluraporttia ei enää tarvitsekaan rakentaa.:) 

Käytiin pari viikkoa sitten Lake Tahoella, joka on turistien suosima kohde Californian ja Nevadan rajalla, tunnettu kirkkaasta vedestään ja ympäröivästä vuorimaisemastaan. Ja olihan se hieno paikka. Järven ympärille on kohonnut myös useampi pieni kylä, joissa ei kuitenkaan vierailtu. Menomatkalla pysähdyttiin aamupalalle Truckeen, joka on ratakiskojen varteen kultaryntäyksen aikoihin rakennettu aivan ihana, pieni ja vanhanaikainen (maalaisromanttinen!!!) kaupunki. Mun mielestä Truckee itsessään peittoaa Lake Tahoen mennen tullen, sori vaan jenkit, ja jos johonkin täällä päin pitäisi muuttaa niin ehdottomasti sinne. Truckeessa ei voi asua kuin onnellisia ihmisiä :D Harmi kun ei satu olemaan yhtään kuvaa sieltä, ihastuisitte varmasti! Tässä kuitenkin jokunen kuva Lake Tahoelta.

Tämäkin nyt oli aika kuvapainotteinen postaus, mutta kun ei täällä oikein tapahdu mitään uutta tai erilaista, mistä jaksaisin kertoa.. Ainiin PAITSI, että havaitsin osaavani riidellä hyvin vakuuttavasti myös englanniksi, pariinkin otteeseen, oli vähän kireä ilmapiiri täällä tuossa jokunen hetki sitten.. Ja koska valitettavasti en osaa niellä asioita ja leikkiä hiljaa mukana jos koen että joku tarpeeksi ärsyttää tai ei pelaa reilua peliä (ehkä myös pieni feministi sisälläni nostaa päätään vähän turhan helposti toisinaan, hei vaan...), vaan annan sitten kuulua kerralla ja kunnolla, että mitä mieltä MINÄ olen (niimpä, ihan kuin sillä olisi täällä jotain väliä :DD).. Ehdin jo hankkia itselleni hätämajoituksenkin yhden tallilaisen luota siltä varalta, että lennän okeasti pihalle, mutta se ei onneksi tullut lopulta tarpeeseen. Nyt on valtakunnassa taas kaikki hyvin. Mutta voisi ehkä opetella pitämään päänsä kiinni ja mielipiteensä omana tietonaan joskus...? As if... xD

Finnish bitch -attitude taitaa olla jo kaikille tämän ympäristön ihmisille aika tuttu käsite, mutta hassua kyllä, olen silti hyvin pidetty hahmo täällä :D Lähinnä se onkin Peter, joka joutuu kestämään, kaikille muille se taitaa olla lähinnä live-komiikkaa seurata meidän työntekoa yhdessä ja erityisesti vuorovaikutusta. Hah.

Nojaa, tällaista tällä kertaa, ainakin yhden postauksen aion vielä saada aikaan, koska täytyyhän teidän nähdä vähän lisää kuvia poneista!!! :D

Ciao!

VIHDOIN!!!! :D Muistatte ehkä kaksi kengitysseppää, joista kerroin joskus aikoja sitten, 'case: cow chasing'? No nyt ne viimein lunastivat lupauksensa, päästiin ratsastamaan preerialle kuin kunnon lehmitytöt konsanaan (puhuin heiltä siis hevosen lainaan myös Brünnhildelle, ei tällaisesta voi jättää ketään paitsi!)

Cowboyt ajoivat siis aamusta pihaan ison trailerin kanssa, jossa oli neljä hevosta valmiiksi varustettuina, hypättiin kyytiin ja suunnattiin ensimmäiselle lehmälaitumelle noin puolen tunnin ajomatkan päähän. Otettiin ponit ulos, kiivettiin selkään ja suunnattiin preerialle! Tarkennuksena tässä kohtaa sen verran, että 'cow chasing' on ehkä vähän harhaan johtava nimitys, mitään ei jahdattu vaan tarkoituksena oli vain käydä karja läpi ja tarkastaa lehmät uusien vasikoiden varalta, löydettiinkin pari melkein vastasyntynyttä lehmävauvaa. Jokunen pieni lehmäryhmittymä siirrettiin myös hevosten avulla porttien kautta viereisille laitumille. Lehmät oli alueella aika hajallaan, eli jouduttiin vähän etsiskelemään niitä yksittäisiä tapauksia, laitumia oli yhteensä kolme, kaikki noin 20 min. ajomatkan päässä toisistaan, eli lastattiin hevoset aina takaisin traileriin ja ajettiin seuraavaan kohteeseen.

Ratsut olivat hyvin käyttäytyviä ja vireitä, maastot aivan mielettömiä, sää ihan täydellinen ja nämä kaksi seppää mitä parhainta seuraa! Lähdettiin liikenteeseen kymmenen aikaan aamusta ja palattiin farmille kuuden jälkeen illalla, siihen väliin mahtui kahdeksan tuntia loputonta preeriaa, paljon suloisia eläinlapsia, auringon paahdetta, huonoa huumoria, kivikkojen ja vesistöjen ylityksiä, lähes pystysuoraa seinämää pitkin laskeutumista ja laukkapätkiä hiekkadyynien yli, ehdottomasti yksi meikäläisen elämän ikimuistoisin kahdeksantuntinen, minkä varmasti etenkin kaikki hevosihmiset ymmärtävät :) Ja hevoset olivat aivan mielettömiä; varmajalkaisia ihan sama millainen alusta, vanha Herra Nopsa ja varmasti moni muu kotisuomen puskaratsu olisi taittanut jalkansa ja niskansa jo moneen kertaan.

Tässä teille kuvia, valitettavasti ne eivät näytä läheskään koko komeutta, koska en jaksanut leikkiä turistia ihan joka sekunti, vaan keskityin fiilistelemään ja vihdoin elämään toteen sitä unelmaa jota olen viimeiset 10 vuotta mielessäni toivonut. Nöyrä kiitos, I'm a lucky girl. :)

( ^ Scott ja meidän tyttöjen ratsut)

( ^ Meikä tsekkaa lehmiä Rosien kanssa!)

( ^ Roby ja vasikka)

( ^ Tiedän, jos teillä(kin) on kiero mieli, tässä kuvassa voisi tapahtua vaikka mitä...)

( ^ Pudonneen stetsonin pelastusyritys ensin lassolla...)

( ^ ...ja lopulta se hoitui näin.)

( ^ Meikä oikealla olevan ponin selässä, lehmätöissä! :D )

( ^ Edellisen kuvan lehmät häädettiin tästä portista sisään.)

( ^ Roby testaa poninsa lehmänlukutaitoa)

( ^ Juottohetki joella)

( Stetsonit on kuvausrekvisiittaa, oikeasti meillä oli kypärät päässä hela tiden! )

HOI!!!

Hengissä ollaan.

Tässä tulee nyt parin viikon ajalta vähän tekstiä ja vähän enemmän kuvia, joskus niinkin päin.

Aloitetaan vaikka siitä, että käytiin vihdoin kuuluisassa "ghost townissa", North Bloomfieldissä, mikä oli ehkä hienoinen pettymys. Kylä oli itsessään hieno, mutta ei siellä mitään kummituksia ollut, perkele. Odotettiin pääsevämme johonkin oikeasti kartalta kadonneeseen ränsistyneeseen pikku kyläpahaseen, mutta perille päästyämme selvisi että paikka onkin ihan turisteille avoinna oleva nähtävyys, hyvin huollettu ja ylläpidetty & keväisin ja kesäisin siellä järjestetään jopa opastettuja kierroksia... Jopa museo oli sinne pykätty turisteja varten, kaikkine esitteineen ja lentolehtisineen. Mutta paikka itsessään oli siis nätti ja viihtyisä, käytännössä yksi pitkä katu jonka varressa oli rivistö asuintaloja, apteekki, kauppa ja hostelli. Pienen matkan päästä itse pääkadusta, kukkulan laelta, löytyi vielä koulu, kirkko sekä hautausmaa. (Tämä olikin se surullisin osuus, perhehautoja, joissa viidestä lapsesta neljä kuollut alle parikymppisinä, ennen molempia vanhempiaan.. Mikä lie tauti vienyt.) Koulu oli tosiaan kuin vanha kansakoulu pulpettirivstöineen ja neljän hengen istuttavine ulkohuusseineen, sisään koulurakennukseen ei päästy sillä "oppaamme" oli jo jatkanut matkaansa, mutta ikkunoista pääsi hyvin kurkkimaan sisään. :) Kuten suurin osa tämän alueen kylistä ja kaupungeista oli tämäkin perustettu kultaryntäyksen aikaan 1850-luvulla, mutta sittemmin kultasuonten ehdyttyä ja toimeentulon puutteessa autioitunut, kun ihmiset karkasivat lähemmäs sivistystä ja työpaikkoja. Kaikkein mielenkiintoisinta oli ehkä nähdä esim. kaupan valikoima kaikkine vanhoine tavaroineen ja kyltteineen ja koko sen aikainen elintapa ylipäätään (siis lähinnä kuvitella..).

Ihan mielenkiintoinen paikka kaikenkaikkiaan, etenkin jos yhtään tykkää fiilistellä vanhaa ja kuvitella elämää joskus kauan sitten... :) Tässä jokunen kuva North Bloomfieldistä.

( ^ Oli kuulkaa ihan_pakko ottaa tällänen ihku poseerauskuva puun alla... Kuvassa keskimmäinen henkilö oli siis ehkä eniten asiasta innoissaan.)

( ^ Kauppa)

( ^ Apteekki)

( ^ Vanha etsintäkuulutus! :D)

( ^ Lisää pakollisia turistikuvia, vasemmalla miljonääri-Borris, joka liittyi seuraamme, edessä Peter)

 

Asiaan numero kaksi, sain ponin ratsastettavaksi. Tämä on siis yksäri, jonka omistaja käy tallilla muutaman kerran viikossa, mutta ratsastaa vai yhtenä päivistä. Muulloin tekevät maasta käsin -juttuja.

Tämä poni-herra on ihan hauska tapaus, mutta ei ole juuri tottunut tekemään töitä kentällä, ja hauskinta ponin mielestä onkin tehdä pysähdyksiä suoraan vauhdista... Lähinnä sillä on ratsastettu maastossa poluilla ja pääosin käyntiä uskoisin. Mitä minä ponin kanssa yritän opetella on ensinnäkin liikkumaan eteenpäin ja sitten vielä löytää edes jonkunlainen tahti, sen sijaan että joko pysähdellään tai kipitetään. Niin ja kulkea mielellään vielä ratsastajan osoittamaan suuntaan.

Poni on myös laihdutuskuurilla. Se rakastaa hyppäämistä (tosin omistaja on vain irtohypyttänyt sitä, mutta ehkä jos kenttähommissa löytyy joku kontrolli niin päästään jopa pomppimaan miniristikoita ennen kun poistun... :D), ja on hyvä maastossa, joten mitä tahansa sen kanssa haluan tehdäkin niin saan vapaat kädet noin neljänä päivänä viikossa, kaikki tekeminen on kuulemma prempi kuin ei mitään. Mulle tämä on ihan hauska projekti, vaikka tunnenkin itseni aika suureksi pienen eläimen selässä. :D Onneksi yleensä puolisen tuntia riittää kerrallaan..

Kyseessä on aikamoinen sekoitus rotuja, mutta pääosin taitaa edustaa Highland ponya (olisikohan "ylämaan poni" ihan suoraan se suomenkielinen nimi rodulle). Eli sitkeä pieni hevonen, jota paljon käytetään paljon esim. vaellushevosena Skotlannissa, josta rotu on myös kotoisin.

( ^ Kuvakulma on vähän kökkö, räpsitty korkeamman ratsun selästä..)

 

Tänään kohtasin todellisen (!) haasteen, jouduin nimittäin tuuramaan tunninpidossa, kääk! Oppilaana oli 9-vuotias tyttö, oikein herttainen tapaus (not spoiled!! :D ) ja yleisönä oli vain koko suku... no ei ihan mutta melkein. Varmasti niillä oli hauskaa kun yritin esittää asioita oikein loistavalla hevosenglannillani, kuinka esim. ilmaistaan oikea tai väärä kevennys ja sitten vielä pyydetään vaihtamaan se?!! Olevinaan niin yksinkertaista, ja olin niin hukassa, muhahahah. Mutta ihan hyvin kai se meni, tulin ymmärretyksi... Ainakin suurimmalta osin. Ja ainakin yritin parhaani, vaikka vähän turhauttavaa se oli kun nopeasti yritit antaa korjaavan ohjeen ja et äkkiä keksinyt kuinka se kerrotaan muulla kuin suomen kielellä (luultavasti aika suuren osan tunnista seisoin oikeasti haavi auki keskellä kenttää rekisteröiden virheitä, turhautuen ja mokeltaen suomen aakkosista sitä ostetuinta vokaalia "ööööööö..."). Perhe poistui kuitenkin onnellisena, tilanteet voi aina pelastaa huonolla huumorilla.. ;) Ja Amerikassa luonnollisesti (wannabe) pepsodent-hymyllä ja kehumalla kakaran maasta taivaaseen vanhemmille? Yh.

Tarkennuksena vielä, että täällä ei siis ole tuntitoimintaa, mutta tiluksilla asuu eräs naishenkilö, Gwen, jolla on viisi pientä poni-hevoista, ja hän opettaa joitain alkeisratsastajia omilla hevosillaan muutaman kerran viikossa. Tänään hän oli estynyt pitämästä tuntia, muttei halunnut perua sitä, joten pyysi minua tuuraamaan. Mikä oli kyllä aikamoinen luottamuksen osoitus häneltä, täytyy sanoa, ajatellen että minä en ensinnäkään tuntenut perhettä enkä hänen opetushevostaan ollenkaan etukäteen, hänellä ei ollut mitään käryä minun mahdollisesta opetuskokemuksesta (vähäinen.. :D) ja Gwen itse vietti siis päivän kokonaan toisella paikkakunnalla kurssilla. Mutta oli ihan hauskaa, myös minulla, ja opettavaista myös. :)

Alla vähän kuvamateriaalia tästäkin.

 ( ^ Tehtiin kuulkaa ihan kartioita apuna käyttäen kahdeksikkoa, oli jännää!)

Lopuksi vielä pakko laittaa yksi juoksutus-kuva, jossa ei itsessään mitään ihmeellistä, muuta kuin erityisen huono laatu, mutta ette ikinä arvaa mikä poni on kyseesä.. Nimittäin Paris Hiltonin sukulaishevoinen!!! Niitä on täällä tarkkaan ottaen kolme, kaikki tietysti mitä jalointa arabialaisverta ja omistaja on siis Paris Hiltonin täti. Ihan mukava tyyppi oikeasti, mitä nyt jotkut hevosen hoidolliset asiat on ehkä vedetty vähän överiksi. Kuka nyt muutenkaan ihan oikeasti maksaa $50 000 puskailuun tarkoitetusta ponista?! ...ja arabi? Nojoo, watevör. (Tapasin hänet siis vain kerran, kun käytiin poimimassa ponit kyytiin niiden kesä-ylläpitopaikasta, pian tämän jälkeen täti matkasikin jo Hawaijin asunnolleen viettämään seuraavia kuutta kuukautta... Elukat ovat täällä siis "talvivarastossa" :D)

Palaamisiin!

Parin päivän reissu, joka oli tarkoitus tehdä San Franciscoon, mutta johtikin ensin Sacramentoon, jossa vietettiin ensimmäinen yö, josta edelleen Renoon, Nevadaan. Ensimmäinen päivä kierreltiin Sacramenton vanhassa kaupungissa, josta jatkettiin iltapäivällä autolla kohti Renoa, joka on ehkä eniten tunnettu useista suurista kasinoistaan (Las Vegasin pikkupikkuserkku). Toiseksi yöksi varattiin siis huone kasinolta, jonka elämää ihmeteltiinkin se ilta/ alkuyö. Seuraava päivä vietettiin lähinnä kaupungilla & ostoskeskuksessa. Parin päivän ulkona syömisen, roskaruuan, hotellihuone-elämän ja tupakankatkuisen, superruuhkaisen kasinon jälkeen oli ihan kiva palata taas farmille raikkaaseen ulkoilmaan, ponien pariin. :)

Alla jokunen kuva reissusta, valitettavasti kuvat eivät juuri tee oikeutta kohteille, erityisesti mitä mittasuhteisiin tulee, ja laatu nyt on mitä on...

( ^^ Ihana vanha "saluunakaupunki", puisine kävelysiltoineen. Nykyisin toki täysin turismille rakennettu kaupunginosa, mutta hyvin pystyi kuvittelemaan cowboyt ja hevosrattaat tänne kaduille, hyvin on ylläpidetty alkuperäistä ilmettä. Kuvia tuli täältä otettua valitettavan vähän.)

 

(Matkalla Californiasta Nevadan puolelle, maisemat oli hienoja! Näissä näkyy vain pieni siivu siitä mitä se todellisuudessa oli, mutta antaa ehkä jonkinlaisen kuvan.)

 

(Oikeasti kerrostalon kokoinen valo-klovni kasinon ulkopuolella..)

 

(Oikeasti kerrostalon kokoinen mikälieviritys kasinon SISÄPUOLELLA!)

 

(Hotellihuoneen ikkunasta, 20. kerros)

 

 

( ^^ Renoa kasino-kaupunginosan ulkopuolelta)

Reissu oli onnistunut muutamaa pientä sattumusta lukuunottamatta (niille jotka meikäläistä paremmin tuntee, varmaan riittää kun mainitsee sanan "eksyminen" muutamaan otteeseen...), rahaa kului ihan tarpeeksi ja seura oli hyvää juuri parin päivän mittaiseen trippiin (yksikin päivä lisää niin olisin repinyt tukkaa päästäni, koska minä & toverini ollaan ehkä universumin erilaisimmat yksilöt).

Mutta sain kaipaamani tauon, töihin oli kiva tulla takaisin ja tuskinpa täältä nyt poistutaankaan sitten taas seuraavaan kuukauteen kovin kauaksi. Päiväreissuja kuitenkin toivottavasti on tiedossa, ja sitten sitä p*skan lapioimista, as usual. 8)

Terkkuja edelleen kovin kesäisestä Pohjois-Kaliforniasta!