Elämä on muuttunut täällä viime viikkojen myötä vähän arkisemmaksi, papparaisen kanssa ollaan jo samaa perhettä ja yhteiselo sujuu hyvinkin luontevasti (pääsen siis viljelemään huonoa huumoriani paljon vapaamielisemmin), ja kuulun jo kalustoon myös monen yksityishevosen omistajan mielestä. Osa ihmisistä kääntyykin usein jo mun puoleeni jos joku asia täytyy saada hoidettua, tai halutaan muutoksia hevosten oloihin/ ruokintaan tai kysyäkseen ihan vaan mielipidettä johonkin ratkaisuun. Toki Peter on kaikessa se päävastuullinen, mutta mä olen usein hänenkin puolestaan vastuussa ensinnäkin asioiden kuulemisesta, ja sen jälkeen niiden muistamisesta, niin että luvatut asiat jollain aikavälillä myös toteutuvat..

Nyt kun tuntee jo näitä aktiivisimmin tallilla käyviä yksityishevosten omistajia, on elämä muuttunut huomattavasti rennommaksi ja sosiaalisemmaksi, mikä on tietysti mukavaa. Sain myös ratsastusseuraa 11-vuotiaasta tytöstä, jolla on tallilla oma poni ja hänen kanssaan päästään varmaan useamminkin maastoilemaan. Mukava tyttö ja ihan reipas tapaus, ei mikään (liian..) piloille hemmoteltu amerikkalaislapsi.. Taloon muutti myös muutama päivä sitten ehkä kolmekymppinen mieshenkilö ”Carl”, joka on ollut täällä töissä kuusi vuotta sitten ja tuli nyt takaisin pakoon Coloradon lumista talvea. Kumpikaan minä tai Peter ei oikeastaan olla ihan selvillä kauanko hän on suunnitellut täällä viettävänsä, mutta on kuitenkin hyvä työntekijä ja osaa auttaa melkein kaikessa ja on vielä mukavakin, eli saa varmaan asua niin kauan kuin tahtoo. Myös ylimääräiselle lihasvoimalle oli ehkä vähän tarvetta, minä + 70 v. pappa jolla molemmat olkapäät hajalla, ei ehkä ole ollut paras yhdistelmä raskaimpiin töihin.. Saattaa myös olla, että tänne tulee loppuviikosta vielä ranskalainen tyttö avuksi, sitten meillä onkin talo täynnä väkeä! Ja vähän vähemmän hommaa per naama, eli enemmän aikaa tehdä jotain muuta, puuhata vaikka hevosten kanssa.

Kolme viikkoa on mennyt aivan älyttömän nopeasti ja mitään ei olla juuri saatu tehtyä, muuta kun töitä tietysti. Nyt kuitenkin, kun meitä on täällä kohta paljon enemmän, voidaan ehkä jättää farmi jonkun muun vastuulle hetkeksi ja pakata vaikka pari hevosta traileriin ja suunnata meren rantaan ratsastamaan (muutaman tunnin ajomatka), mikä olisi aika siistiä! Suunnitteilla on myös retki ”ghost towniin”, eli pienen matkan päässä sijaitsevaan kylään, joka on täysin autioitunut, mutta konkreettisesti siellä on kaikki edelleen olemassa. Peter tuntee ihmisen, jolla on avaimet hylättyihin rakennuksiin, päästäisiin siis nuuskimaan vähän lähemmin kuin tavan turistit.

Tutustuin myös kahteen kengitysseppään reilu viikko sitten, joista toisella on pieni karjatila tässä lähellä. Ne innostuivat ajatuksesta viedä mut kokeilemaan ”lehmän jahtaamista" :D (cow chasing) hevosella, en tiedä käsittääkö se myös lassoamista vai mitä kaikkea, luultavasti kuitenkin juuri sellaisia taitoja mitä multa ei valmiiksi löydy... mutta totta kai suostuin. Toivottavasti myös lunastavat lupauksensa, koska oon ehkä jopa aika innoissani!!

Sää on täälläkin viilenemään päin, mutta vielä tarkenee t-paidassa. Aamut ja illat on aika kylmiä, mutta niin kauan kun aurinko on ylhäällä niin ei juuri tarvitse pitkähihaista. Talossa on päivisin huomattavasti kylmempi kuin ulkona, ja lattiat on aika jäätävät, onneksi pakkasin villasukat mukaan..

Meidän takapihalla kasvaa muuten valtava persimon-puu, täynnä hedelmiä (ei kuitenkaan kuvassa, en tiedä mikä puu tuo on, mutta oli hieno..). Ja yhdellä metsälaitumella asuu iso lauma villejä kalkkunoita :D Peuroja on ympäriinsä melkein riesaksi asti, koska kaikki itsemurhakandidaatit vaeltaa autotielle (paikalliset ihmiset on myös tarpeeksi typeriä aidatakseen vain toisen puolen tiestä verkkoaidalla, eikä suinkaan molempia.. Eli kaikki tien yli yrittävät peurat jäävät palloilemaan tielle).

Lisäksi täällä liikkuu puumia.. Yritin päivänä eräänä, eli tänään, vihdoin käydä vähän juoksemassa, kun ilma oli illasta sopivan viileä ja virtaakin sattui kerrankin olemaan  tallella. En suostunut ottamaan radiopuhelinta matkaan, koska en kokenut sellaista tarvitsevani, enkä aikonut viipyä pitkään. En todella ollut poissa tuntiakaan kun herra tuli jo muulilla (se ajettava versio) tietä pitkin vastaan aikomuksenaan kärrätä mut sillä kotiin, koska puumat voi kuulemma oikeasti hyökätä ihmisten kimppuun ja siihen aikaan oli jo hämärää. Luonnollisesti suutuin aivan sairaasti, erityisesti ärsytti kun piti jäädä ajelemaan näköetäisyydelle ja varmistamaan että pääsen turvallisesti kotiin (ehkä 600 metriä).. Ylireagointia ja aivan turhaa hysteriaa ja holhoamista (!!), oli mun mielipiteeni. Mutta näin jälkikäteen, rauhoituttuani ja asiaa ajateltuani, ehkä pappa oli tässä asiassa enemmän oikeassa... :P Eipä sellaista kissaa olisi kiva kohdata.